Play-offsit täydessä vauhdissa.

sm-liiga.jpg

Sm-liigassa ovat pleijarit pyörähtäneet käyntiin jo jokin aika sitten ja matkan varrella on joukkueita pudonnut pois. Säälipleijareissa yllätysvoittoon yltänyt Pelicans lähetti entisen suuruuden, TPS:n kesälomille hiekkalinnoja rakentelemaan. Ilves puolestaan kuritti raumalaisia voitoin 2-1 ja sai vastaansa Helsingin toiseksi parhaan seuran, Jokerit.

Tänään pelattavissa kolmansissa neljännesvälieräotteluissa puolet kotijoukkueista lähtevät 2-0 tilanteesta illan kamppailuihin. Tapparan ja Bluesin sekä Hämeenlinnan pallokerhon ja Helsingin IFK:n väliset sarjat ovat tilanteessa 1-1 kaikkien jengien voitettua kotiottelunsa. Kunnon playoffseissa kaikki ottelut ovat siis päättyneet kotivoittoihin, joten jää nähtäväksi jatkuuko tahti samanlaisena tänäänkin vai onnistuvatko lahtelaiset kiusaamaan oululaisia, tai kokeeko Jokerit piston rinnassaan Ilveksen näyttäessä kyntensä.

1438.jpg

Ylläpitäjien ollessa HIFK faneja on HPK-HIFK -matsi ja -sarja ehdottomasti kiinnostavin. Molemmilta joukkueilta lähti viime ottelussa kaksi tärkeää pelaajaa katsomon puolelle Karalahden telottua Vihkon polven harhaan osuneessa taklauksessa. Vihkon kausi on todennäköisesti paketissa ja Karalahti sai kolmen ottelun pannan ja pääsee pelaamaan aikaisintaan ottelusarjan kuudennessa pelissä. Rinkelinmäellä pelattaessa on sarja kolmonen aina ennakkosuosikki, mutta varmaa on, että petorinnat eivät tule luovuttamaan nahkaansa helpolla. Ottelu tulee olemaan todennäköisesti taas huikea jännitysnäytelmä, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Toimituksen veikkaus ottelun päätösnumeroiksi on 3-4 vierasjoukkueelle jatkoajalla, ratkaisijana Kimmo ”Kipe” Kuhta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: