El Classicossa viihdyttävä tasuri

26-real-madrid-vsbarcelona.jpg
Eilen illalla pelatussa El Classicossa (Barcelona – Real Madrid) nähtiin paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ja viihdyttävän 90 minuuttisen jälkeen pisteet jaettiin 3-3 tuloksella. Ottelun ehdoton hahmo oli Barcelonan ihmepoika Lionel Leo Messi, joka iski isäntien kaikki kolme maalia liki satatuhatpäisen kotiyleisönsä edessä.

Ottelun alku oli räväkkä, ja Real Madrid siirtyi kamppailussa 0-1 johtoon jo pelin viidennellä minuutilla, kun vierailijoiden Ruud Van Nistelrooy pääsi rankaisemaan Barcelonaa Liliam Thuramin heikon purun jälkeen. Van Nistelrooy jätti maalivahti Victor Valdesin tilanteessa täysin vaille mahdollisuuksia sijoittamalla pallon kuudentoistarajalta maalin oikeaan alakulmaan. Barca pääsi peliin kuitenkin nopeasti mukaan Madridin puolustuksen unohdettua jo ”uudeksi Maradoonaksikin” tituuleeratun Messin oikealle laidalle aivan yksin. Messi sijoittikin pallon varmasti ohi Iker Cassillasin ja peli oli jälleen tasoissa. Vain kaksi minuuttia katalaanien tasoitus maalin jälkeen Madrid sai kuitenkin rangaistuspotkun Oleguerin kaadettua Gutin boksin sisällä. Pilkkua asettui ampumaan totuttuun tapaan Van Nistelrooy, joka ampui pallon varmuudella maaliin. Barcelona ei kuitenkaan masentunut toisenkaan takaiskumaalin jäljiltä vaan lisäsi höyryä entisestään. Vihdoin 28. minuutilla isännät saivat painostuksen tuloksena ansaitun tasoituksen, kun Messi ampui pallon voimalla maalin kattoon reboundista. Aivan ensimmäisen puoliajan lopulla tapahtui kuitenkin jotain pelin kannalta ratkaisevaa, kun Oleguer sai toisen keltaisen korttinsa melko helpon näköisessä tilanteessa ja joutui suihkuun.
71a2b956c131f451i3.jpgvan.jpg
Toinen puoliaika lähti käyntiin vierasjoukkue Madridin hallitessa kenttätapahtumia; Real vyörytti hyökkäyksiään laajalta rintamalta ja oli selkeästi hallitsevampi osapuoli. Realin painostus palkittiin 73. minuutilla toppari Sergio Ramosin jatkettua Gutin vapaapotkun päällään yläriman kautta maaliin. Barcelona ei kuitenkaan lannistunut tästäkään vaan otti pelin takaisin hallintaansa vajaalukuisenakin. Jo lisäajalla nuori argentiinalainen pääsi jälleen huudattamaan kotiyleisöä tasoittaen pelin hienolla suorituksella. Ensiksi Messi nappasi Ronaldinhon syötön kolmen Real-pelaajan keskeltä, ohitti vielä yhden pelaajan ja ampui pallon vasemmalla jalallaan takakulmaan jättäen hyvän pelin pelanneen Cassilasin vaille mahdollisuuksia.

Ottelun jälkeen Barcelona siirtyi sarjan piikkipaikalle ohi tasapisteissä olevan Sevillan, joka on kuitenkin pelannut yhden pelin vähemmän. Real Madrid jatkaa puolestaan sarjassa neljäntenä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: