Champions League kierros

uefa-thumb.jpg

Mestarien liiga on edennyt jo pudotuspelien ensimmäisen vaiheen toiseen otteluun. Asetelmat peleissä ovat mielenkiintoiset itse joukkueita unohtamatta. Ensimmäisen päivän ottelut ovat kaikki kovan luokan mittelöitä sillä vastakkain asettuvat mm. edellisvuosien mestarit Liverpool FC sekä Barcelona FC. Aiempi peli päätty niukasti englantilaisille 1-2, joten odotettavissa on kova kamppailu kahden huippuseuran välillä vaikkakin Barcelona on hieman kompuroinut La Ligassa tällä kaudella. Liverpool jahtaa vielä Valioliigan toista sijaa vaikka haave kokikin hienoisen kolauksen Manchester Unitedille koetun tappion myötä. Muista tiistain otteluista voisi poimia Valencian ja Internazionalen välisen kamppailun. Illan kotijoukkue on ollut tällä kaudella lähes pitelemätön omalla maaperällään ottaen 12 pelistä kymmenen voittoa, jotka ovat siivittäneet heidät kolmannelle sijalle La Ligassa, vain 4 pisteen päähän johtavasta Sevillasta. Kaikki puolestaan ovat tietoisia kuinka Inter on jyrännyt tällä kaudella estoitta Serie A:ssa mahdollisten kilpailijoiden puuttuessa. Uskomattomasti ilman tappioita liigassa jatkavan Internazionalen ero toisena olevaan Romaan on kasvanut jo 16 pisteeseen eikä uhkaajaa Interille ole näkyvissä Italian korkeimmalla sarjatasolla. Kaksi muuta ensimmäisen ottelupäivän matsia ovat Roma-Lyon sekä Porto-Chelsea.

Keskiviikon otteluista allekirjoittanutta kiinnostaa eniten, yllätys, yllätys, Manchester United vs. Lille. Ensimmäinen osaottelu päättyi sekavissa tunnelmissa sillä Lille nosti protestin Giggsin vapaapotkusta tekemästä ottelun ainokaisesta, joka annettiin ranskalaisten mukaan ennen kuin tuomari oli antanut luvan. Maali päätettiin kuitenkin hyväksyä, joten United pääsee puolustamaan johtoaan Old Traffordilla, joka on tunnetusti vaikea paikka vierasjoukkueille. Jalkapallon jättiläisiin kuuluvat Bayern München ja Real Madrid kohtaavat toistamiseen ja tällä kertaa ollaan Saksan maaperällä. Molemmat joukkueet ovat periaatteessa melko vahvassa asemassa sillä Real voitti ensimmäisen ottelun 3-2, mutta saksalaiset saivat iskettyä espanjalaisten verkkoon kaksi vierasmaalia. Tunteet tulevat varmasti olemaan esillä, kun espanjalainen tempperamentti kohtaa saksalaisen ylpeyden. Kolmannessa keskiviikon jännittävistä otteluista vastaan asettuvat hollantilainen PSV sekä englantilainen Arsenal. Gunners on Valioliigassa parhaillaan neljäntenä yhden pisteen päässä kaksi ottelua enemmän pelannutta Liverpoolia. PSV puolestaan johtaa Eredivisietä 8 pisteen erolla toisena olevaan AZ Alkmaariin, kun 27 ottelua on pelattu. Hollantilaiset hakivat kotikentältään 1-0 voiton, joten tiukkaa tulee olemaan peli myös uudella Emirates stadionilla Lontoon reunalla. Viimeisenä otteluna on Celtic-Milan.dscn1536.jpg

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: