West Hamiiin jälleen vahvistusta

west-ham-united.pngplayers_6686.jpg
Lontoolais seura West Ham United hankki jo neljännen uuden pelaajansa tammikuun siirtoikkunan aikana. Nyt ¨Hammers¨ hankki Blackburnin aussipuolustajan Lucas Neillin. Aiemmin tammikuun aikana putoamista vastaan taisteleva lontoolaisrykmentti on hankkinut jo Luis Boa Morten Fulhamista, Nigel Quashien West Bromwichista ja Calum Davenportin Tottenhamista.

Australian maajoukkueen kapteenina toimivan Neillin siirtosummaa ei ole julkaistu, mutta sen on huhuttu liikkuvan noin 1,5 miljoonassa punnassa. Palkkaa Neil saa huikeat 60 000 puntaa, mikä houkuttelikin hänet Upton Parkille, sillä kilpailussa mukana ollut Liverpool olisi tarjonnut noin puolet vähemmän. Blackburn kunnostautui pelaajamarkkinoilla hankkimalla Neillin korvaajaksi Liverpoolin Stephen Warnockin, joka on jäänyt Poolissa tällä kaudella minimaaliselle peliajalle.
stephenwarnock_h.jpg

Seuraavan kerran Hammers ja Neill pääsevät tositoimiin viikon päästä tiistaina kun Liverpool saapuu Upton Parkille. Peli on molemmille joukkueille erittäin tärkeä, sillä West Ham tarvitsisi kipeästi pisteitä putoamiskamppailuun, ja Liverpool puolestaan kamppailuun sarjan kärkipäässä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: